Viimeinen postaukseni

Tässä tulee teksti, jonka kirjoittaminen on vaikeampaa kuin yhdenkään aiemman tekstin kirjoittaminen on ollut.

Blogi on elänyt syvässä hiljaisuudessa jo niin kauan aikaa, etten ole edes varma, tuleeko kukaan ylipäätään lukemaan tätä postausta. Halusin kuitenkin kirjoittaa viimeisen postauksen, itseäni ja tätä blogia varten.

Tämä blogi on kulkenut tiensä päähän oikeastaan jo kauan sitten, mutta viimeisen pisteen kirjoittaminen on vain pitkittynyt. Pitkittymisen myötä tämän tekstin kirjoittaminen on muuttunut koko ajan vaikeammaksi.

Mihin se bloggaaja-Janna katosi matkan varrella? Kahden viimeisen vuoden aikana postaustahti on vähentynyt jatkuvasti.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun aika ja resurssit eivät yksinkertaisesti riittäneet bloggaamiseen. Harkitsinkin siirtyväni pelkän tekstin kirjoittamiseen (ilman kuvia) tai videoblogin pitämiseen. Kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut minulle niin tärkeää.

Jotenkin nämä ideat jäivät lopulta vain ajatuksen tasolle.

Bloggaaminen on paljon aikaa vievä harrastus, oli kyse sitten ammatti- ja harrastustoiminnasta. Yhteen artikkeliin saattaa joutua uhraamaan useita tunteja aikaa. Pitää olla silmää hiveleviä kuvia, houkuttelevaksi hiottu teksti, yhteistyöjutuista pitää sopia ja toteuttamiseenkin menee oma aikansa. Tietotekniset jutut vievät myös aikaa. Kaikki tämä vie AIKAA. Aikaa, jota voisi viettää niin monilla muillakin tavoilla.

Lopulta ymmärsin, että kyse ei ollutkaan ainoastaan ajanpuutteesta. Jossain vaiheessa tajusin, että läsnäoloni ja ajallinen panokseni on monin verroin tärkeämpää läheisilleni, kuin lukijoilleni bittiavaruudessa. Elämä on niin ainutkertaista. Jokainen päivä pitäisi koittaa elää kuin se oli viimeinen.

Pohdin, millaisia asioista haluan muistaa elämästäni. Puolisoni, ystävieni ja perheeni merkitys elämässäni on valtavan suuri, ja haluan sen myös osoittaa heille mahdollisimman usein.  Haluan liikkua ja liikuttaa ihmisiä, ja pelkkä ryhmäliikunnan ajatteleminenkin saa sydämeni sykkimään onnesta.  Minulle on tärkeää myös tuntea, että olen yhteydessä itseeni ja elämääni. Tässä ja nyt. Alkoi tuntua silkalta typeryydeltä istua koneella kirjoittamassa elämästäni ja tekemisistäni, kun sen sijaan voisin vain elää sitä senkin edestä. Sen sijaan, että hukkaisin aikaa siitä kirjoittamiseen. Oikea elämä ei tapahdu virtuaalitodellisuudessa. Oikea elämä tapahtuu sen ulkopuolella. Ja haluan elää sitä täysin siemauksin!

Jos elämäni päättyisi yllättäen, en haluaisi katua asioita jotka olisi pitänyt tehdä. Ja näihin asioihin ei valitettavasti kuulu sellaiset asiat ja arvot, mitä bloggaaminen minulle henkilökohtaisesti edustavat.

Aloin jotenkin automaattisesti priorisoimaan uudella tavalla sitä, mihin suuntaan energiani. Päätös vähentää ajankäyttöä blogin parissa syntyi ihan itsestään ja ajattelematta. Samalla myös muut ”ulkoiset” asiat jäivät yhä pienempään arvoon. Somen päivittely tai muiden seuraaminen eivät enää olleet niin suuressa merkityksessä. En ole muutenkaan koskaan oikein piitannut siitä, mitä muut minusta ajattelevat tai miltä näytän muiden silmissä.

Mitä harvemmin kirjoitin, sitä enemmän huomasin voivani suunnata energiaani johonkin muuhun – kuten läheisiini, rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen. Oli enemmän energiaa kokea, tuntea, nähdä. Vietin enemmän aikaa puolisoni ja läheisteni kanssa. Annoin itselleni enemmän aikaa, enemmän mahdollisuuksia vain olla, eikä tehdä oikeastaan mitään erityistä.

Ihmisillä tuntuu olevan nykyään niin kiire elää tätä elämää, ettei asioita ehdi tuntea tai kokea. Pitää saavuttaa asioita, olla tavoitteita ja suunnitelmia sekä olla tehokas. Ja sen pitää näkyä myös ulospäin. On niin kiire, ettei ole edes aikaa viettää siinä parhaassa seurassa – omassa seurassa. Jotkut ehkäpä jopa välttelevät yksin oloa ja kokevat sen ahdistavaksi. Mutta voin sanoa, että yksinolo voi parhaillaan olla parhainta laatuaikaa.

Aloin panostaa enemmän ryhmäliikunnan ohjaukseen ja itseni kehittämiseen. Otin isoja harppauksia ohjaajana eteenpäin. Ja tekemäni työ noteerattiin hieman yli vuosi sitten työkutsulla Les Mills Nordiciin assessoriksi, joka oli ollut minulle suuri haave pitkän aikaa. Osallistuin SUPERSTAR-kilpailuun, ja pärjäsin tavoitteideni mukaisesti – nilkka paketissa.  Päätin selvittää fysioterapeutin opinnot. Valmistuin ammattiin ja sain unelmieni työpaikan.

Elämä alkoi tuntua niin siistiltä, etten halunnut hukata sekuntiakaan enää tähän blogiin.

En väitä, etteikö bloggaaminen voisi olla voimaannuttavaa ja rentouttavaa ajanvietettä. Koen itse kuitenkin, että tämä blogimaailma on muuttunut entistäkin pinnallisemmaksi. Kovin moni alan kirjoittaja vaikuttaa olevan syvällä omassa fitness- ja hyvinvointikuplassa. Kaikki on ulkoista habitusta varten, pintakiiltoa. Pitää osata profiloida itsensä kiinnostavaksi persoonaksi että saa paljon katseluita. Elämänoppaita, kliseitä, kuluneita vinkkivitosia. Pyritään tekemään omasta elämästä esikuva muille, sen sijaan että ohjattaisiin ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan, mikä sopii heille parhaiten. Kaikki julkaistavaksi päätyvä teksti on kuitenkin aina valikoitua, mutta sitähän lukijat eivät ymmärrä. Ehkeipä kirjoittajakaan. Ehkäpä joku kokee auttavansa näin toisia, mutta minä en ainakaan haluaisi että jokaisesta tekemisestäni otettaisiin mallia! Sillä vaikka oma elämäntyylini sopiikin minulle vallan mainiosti, jollekin toiselle se voi olla täysi katastrofi.

Näin eilen Maaret Kallion IG-sivulla päivityksen, joka kuvaa aika hyvin myös minun ajatuksiani tällä hetkellä nykymaailman menosta ja hyvinvoinnista, ja halusin jakaa sen myös vielä tässä kirjoituksessa:

”Nykymaailma on tarkkoja ohjeistuksia pullollaan. Syömiseen, liikkumiseen, ulkonäköön, ajatteluun, lapsenkasvatukseen, parisuhteeseen ja seksiinkin löytyvät tarkkaakin tarkempia teknisiä ohjeita, jotta voi päästä optimaaliseen lopputulokseen. Ja siihen moni pyrkiikin – koko ajan ja kaikilla elämän osa-alueilla.

Tämä optimaalisesti elettävän elämän pintaliitäminen turhauttaa minua sivusta katsojana usein. Blogit, lehdet ja telkkariohjelmat ovat täynnä huippuhienoja ja tarkasti mietittyjä valintoja, joita moni pyrkii noudattamaan hyvän elämän toivossa. Mutta ei elämän tai ihmisen mieli ole niin yksinkertainen. Hyvässä elämässä on paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.”

Työskentelen päivittäin ihmisten kanssa, joilla on jokin sairaus joka rajoittaa ”normaalia” elämistä. Jos jotain olen työssäni oppinut tähän mennessä, niin sen, että ihminen voi elää hyvää ja tasapainoista elämää ulkoisista puutteista (kuten terveydellisistä ongelmista) huolimatta. Meillä perusterveilläkään ihmisillä onnellisuuden ei pitäisi olla ainoastaan ulkoisten tekijöiden summa. Niiden kaikkien muiden, nimenomaan sisäisten, tekijöiden pitäisi olla paljon suuremmassa painossa. Esimerkiksi kyky rauhoittua ja nauttia hiljaisuudesta. Tai kyky olla tyytyväinen itseensä, vaikka ei jostain tehtävästä suoriutuisi toiveiden mukaisesti. Nykyään kuitenkin väistämättä monilla ihmisillä näiden sisäisten ja ulkoisten tekijöiden suhde on vääristynyt, ja nimenomaan ne sisäiset tekijät ovat pienemmässä painoarvossa. Sitten kompensoidaan sisäisen hyvinvoinnin puutteita panostamalla entistäkin enemmän ulkoisiin tekijöihin, kuten optimaaliseen ruokavalioon ja treeniin – koska nämä hyvinvoinnin tekijät näkyvät ulospäin voimakkaammin. Ylikompensoimalla ulkoisia asioita, onnellisuutta ja tasapainoisuuden tunnetta ei ole mahdollista saavuttaa.

Minä kuvittelin jossain vaiheessa, että minun blogini ei ole pinnallinen. Kun ajattelen asiaa näin jälkikäteen, jos olen rehellinen itselleni, suunta oli kuitenkin menossa sinne päin. Kyllä lifestyle-blogin kirjoittaminen aiheuttaa ne tietynlaiset ulkoiset paineet. Ainakin tämän katergorian blogeissa. Nämä asiat on helpompi ymmärtää, kun niihin on saanut etäisyyttä.

Ihmisenä koen olevani kuitenkin lämmin, empaattinen ja muista välittävä. Olen joskus pohtinyt, onko tämä välittynyt kirjoituksistani? Olen välillä nimittäin jopa kokenut, että ihmiset ovat tuominneet minut blogini pohjalta. Uskon, että jotkut ihmiset ovat pitäneet minua pinnallisena ja itsekkäänä, kun olen tänne kirjoittanut elämästäni, itsestäni, ja laittanut vaikkapa dieetistä edistyskuvia. En ole ehkä koskaan saanut mahdollisuutta muuttaa heidän käsitystään minusta, sillä he ovat sen jo luoneet blogini pohjalta. Nykyään tuntuu kivalta, että kohdatessani ihmisiä minulla on mahdollisuus antaa itsestäni käsitys ihmisenä ilman, että minusta tiedetään oikeastaan yhtään mitään ennalta. Nautin siitä, että voin kertoa elämästäni ja ajatuksistani ilman, että joku tietää jo sen kaiken etukäteen.

En ole pitkään aikaan edes jaksanut lukea blogeja. Kaikkien näiden edellä mainittuja tekijöiden ja ajatusten summana. Toki joukkoon mahtuu myös joitain ihania, aitoja, syvällisiä blogeja.

Toinen asia, mikä minua on häirinnyt suuresti blogimaailmassa, on kiusaaminen. Se on syönyt ainakin minulta intoa ottaa osaa tähän maailmaan. Täysin tuntemattomat ihmiset saattavat kirjoittaa mitä ilkeimpiä, syvältä viiltäviä asioita bloggaajille. Siitä huolimatta mitä äsken sanoin bloggaajista ja hyvinvoinnin kuvan vääristymisestä, en väitä että he olisivat pahoja ihmisiä. Eikä kukaan ansaitse saada sellaista lokaa niskaan, mitä moni bloggaaja saa. Kiusaaminen saa minut kihisemään inhosta. Mielestäni kiusaamiseen tulisi AINA puuttua, eikä kenenkään tarvitse sietää ilkeilyä. Blogimaailmassa huono puoli on se, että kiusaajalla ei ole melkein koskaan kasvoja. Joten kiusaamiseen ei voi puuttua. Anonyymiteetin suojassa on helppo purkaa omaa pahaa oloaan kommenttikenttään, ymmärtämättä, kuinka paljon pahaa se voi saada aikaan. Onnekseni minun blogissani ei juurikaan ole negatiivista kommentointia ole näkynyt, liekö syy sitten siinä että tämä on ollut aina aika pieni blogi, jolloin huomio on ollut vähäisempää. Mutta voin myöntää, että ne muutamatkin ilkeät sanat ovat saaneet suupieleni kääntymään alaspäin. Toisaalta harmituksesta siitä, että joku kokee asiakseen kommentoida ilkeästi, vaikka tarkoitukseni on ollut hyvä. Toisaalta siitä, että en ole tehnyt varmastikaan mitään pahaa kyseiselle kommentoijalle ansaitakseni ilkeän kommentin. Toisaalta siitä, että kuinka paha olo tuolla kommentoijalla mahtaa ollakaan sisällään, kuinka isojen ongelmien kanssa hän mahtaa painia, jos hän joutuu purkamaan sen MINUN kommenttiboksiin. Miten paljon paremmin hän voisikaan voida, jos kohdistaisi energiansa johonkin muuhun, kuin sinne kommenttiboksiin.

Kaikkien näiden asioiden johdosta olen jotenkin nähnyt paremmaksi yrittää ummistaa silmiäni asialta. Koska en oikeastaan mahda sille yhtään mitään. Ja koska sen ajattelu saa minut huonolle tuulelle. Haluan ennemmin suunnata energiani johonkin hyvään, joka saa myös minut hyvälle mielelle.

Kaikesta tästä huolimatta, bloggaaminen toi vuosien ajan elämääni valtavan paljon hyvää. Tämä on ollut minulle kanava, jossa olen käsitellyt elämäni sisältöä ja ajatuksiani, toisinaan aika syvältäkin. Se, että joku ihminen on kokenut saavansa apua kirjoituksestani, on ollut paras mahdollinen palkkio mitä voi toivoa. Olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin, joista osan elämää ja menoa seuraan tänäkin päivänä. Olen löytänyt saman henkisiä tai samassa tilanteessa eläviä ihmisiä, joiden kanssa olen voinut prosessoida kokemiani asioita. Kaikki tämä on ollut aika siistiä! Fitfashionille siirtyminen toi aikanaan blogille mahdollisuuden kehittyä kasvaa uudenlaisiin mittasuhteisiin, ja olen kiitollinen siitä, että sain nämä vuodet kirjoittaa tämän portaalin alla. Kiitos siis myös Fitfashionin porukalle!

Mitenkäs tästä eteenpäin? Olen aloittanut työt lastenfysioterapeuttina. Uusi työ tuo elämään uusia haasteita, opittavaa ja koettavaa. Kaiken kaikkiaan työ on äärimmäisen antoisaa ja koen että teen jotain hyvää, ja että tekemisilläni on suuri merkitys. Ihmisten kohtaaminen on äärimmäisen rikastuttavaa. Arvostus omaa hyvinvointia, terveyttä ja elämää kohtaan on saanut ihan uudenlaisen arvon, kun näkee millaisten ongelmien kanssa moni perhe joutuu painimaan. Joka päivä opin uutta ihmisistä, elämästä, työstä ja itsestäni. Olen löytänyt itsesäni uuden, rennomman ja luovemman puolen, joka on heijastunut hyvällä tavalla kaikkeen muuhunkin. Ryhmäliikunnanohjaajan työt jatkuvat, ja muutama ilta viikossa hurahtaa jumppasalin lattioita kuluttaen. Minulle on tärkeää kehittää itseäni ja konkreettisesti mennä eteenpäin, ja tähän aion satsata jatkossakin. Pidän katseeni auki kaikille uusille mahdollisuuksille. Koskaan ei voi tietää, mitä elämä eteemme heittää. Puolisoni kanssa nautimme elämästämme ja toisistamme, ja jaamme haaveemme ja toiveemme tulevaisuudesta. Ystävät ja perhe ovat minulle tärkeitä, ja kiireenkin keskellä haluan pitää minulle tärkeät ihmiset lähelläni. Kaiken tämän ohella haluan muistaa satsata myös itseeni ja omaan hyvinvointiini. Haluan tuntea todella eläväni. Kerranhan täällä vain ollaan. :)

Olen elänyt monta vuotta kiireistä opiskelijaelämää, ja nyt olen saavuttanut monta tärkeää tavoitetta. Nyt koen ensimmäistä kertaa, että en tarvitse päänmääriä. Haluan hetken hengähtää, ja vain nauttia tasapainoisesta arjesta.

Ja on aika hienoa, kun voi välillä elää ilman, että tarvitsee pönkiä kohti elämää suurempia suunnitelmia ja tavoitteita.

Blogi poistuu pian Fitfashionilta. Blogimateriaalit säilyvät minulla hyvässä turvassa. Ja kuka tietää, ehkä palaan kirjoittajana vielä joskus. Kirjoittaminen on yksi suuri intohimoni, ja ehkä tulen toteuttamaan sitä jollain muulla tavoin joskus. Kirjan kirjoittaminen on yksi suuri haave, ja sen aion vielä joskus toteuttaa.

Ilahdun kovasti siitä, kun ihmiset tulevat edelleen vetämään minua hihasta ja juttelemaan minut tunnistaessaan. Niin saa tehdä vastedeskin, on aina ilo tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla että joku on näitä tekstejä lukenut :) Somesta minut löytää edelleen (Instagram ja Snapchat: oinasjanna) ja tilini ovat julkisia ainakin toistaiseksi.

Mutta nyt on kiitosten sanojen aika. Toivon teille kaikille siellä ruudun toisella puolella kaikkea hyvää.

Kiitos!

Janna.

Joulufiilistelyä ja viime hetken joululahjavinkki

Täällä ollaan – pitkästä aikaa!

Vuoden loppu alkaa häämöttää edessä, ja paljon on ehtinyt tapahtua edellisen postauksen jälkeen. Pyrin pitämään tekstin tiiviinä, sillä kun homma alkaa rönsyillä, tekstiä tulee kokonainen romaani. :D

Takana on pitkä ja rankka syksy, ja opintojen loppusuora huipentuu maanantaina siihen, että saan viimein fysioterapeutin ammattitutkinnosta todistuksen ja voin kutsua itseäni fysioterapeutiksi. Opinnäytetyö on valmis ja julkaisu löytyy Theseuksesta täältä. Työmme aiheena oli alaselän hyvinvointia tukevat harjoittelumenetelmät ja niiden soveltaminen ryhmäliikunnanohjaamiseen. Toiminnallisena osuutena järjestimme koulutustilaisuuden ryhmäliikunnanohjaajille. Siinä on tuotos, jonka eteen nähtiin sellainen määrä työtä ja katkenneita hiuksia että oksat pois! :D Matka valmiiseen työhön oli pitkä ja kivinen, mutta kyllä saa olla tyytyväinen kun katsoo valmista tuotosta. Viimeinen työharjoittelu oli äärimmäisen opettavainen ja antoisa, ja koin viimeinkin löytäväni osa-alueen, jossa nautin ammattini harjoittamisesta. Työharjoittelupaikkani poikikin minulle työpaikan, ja tammikuussa aloitan työt lasten fysioterapeuttina.

Maanantaina yksi luku elämästäni päättyy, kun siirryn opiskelijaelämästä työelämään. Odotan innolla sitä! Viimein elämä alkaa tasaantua, on nämä vuodet melkoista sirkusta olleetkin. Tasapainottelua opiskelun, työn ja yksityiselämän välillä. Helppoa ei ole ollut, mutta ai että, niin sen arvoista. En voi sanoin kuvailla, kuinka ylpeä olen tästä saavutuksesta. Fysioterapeutin ammattitutkinnon suorittaminen oli yksi haastavimmista asioista mitä olen tehnyt.

Ryhmäliikunnan saralla asiat sujuu mukavasti. Nautin ohjaamisesta todella paljon, kuten olen aina tehnytkin. Koen että tämän vuoden aikana taitoni ovat ottaneet suuren askeleen eteenpäin. Fysioterapeutin ammatilliseen asiantuntijuuteen kasvamisen myötä myös ohjaaminen on kehittynyt valtavasti. Hain Advanced sertifikaattia Les Mills BodyPumpista, ja sain sen. Lähetin videon arvioitavaksi tasan vuosi koulutuksen jälkeen. Sertifikaatti on kuitenkin vain loppupeleissä paperinpalanen – kehitettävää ja opittavaa löytyy aina. Olen silti iloinen tästä saavutuksesta. Ennen kaikkea koin itse olevani sertifikaatin ansainnut. Seuraava tavoite olisi saada samanlainen sertifikaatti BodyCombatista. Uudet Les Mills -ohjelmat lanseraattiin meillä juuri, ja kaikki ohjelmat on tosi huippuja. BodyPump100-ohjelman lanseeraaminen tapahtuu tammikuussa 14. päivä, ja tuota odotankin suurella innolla.

Kesän jälkeen muutimme puolisomme kanssa jälleen kerran, mutta tällä kertaa löysimme asunnon, joka todella tuntuu kodilta. Olemme tänne asettuneet aloillemme ja viihdymme todella hyvin. Ja voi kyllä kertoa, there is no place like home. <3

Joulu häämöttää edessä, ja jouluihmisenä olen tietenkin ihan täpinöissäni. Rakastan kaikkia meidän joulutraditioitamme, ja odotankin jo vesi kielellä kaikkia jouluherkkuja. Suklaata aion syödä niin että napa paukkuu. Alkuvuodesta ehtii sitten taas putsata ruokavaliota ;)

Joulua koskien haluaisinkin antaa teille muuten yhden vinkin. Kävin nimittäin tarkalleen vuosi sitten vahvistamassa eyeliner kestopigmentointini BodyRitualsilla. Minulla on siis yläluomen rajaukset pigmentoitu jo useita vuosia, ja tämä on ollut yksi aktiivisesti treenaavan ihmisen arkea helpottava juttu.

IMG_4789

Jos siis mietit ulkonäöstään tarkalle aktiiviliikkujalle hyvää joululahjaa, kestopigmentointilahjakortti on erittäin hyvä lahjaidea. BodyRitualsin hinnastoon voitte tutustua täällä.

Ihanaa Joulun odotusta kaikille! Toivottavasti teidän vuotenne on sujunut hyvin. :)